sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kävelyretki

Olin aiemmin tänä päivänä kävelemässä lenkkiä. Aika pitkän lenkin onnistuimme löytämään, lopulliseksi pituudeksi tuli noin 15 kilometriä. Kävelimme suurimmaksi osaksi luonnossa, mutta kyllä kävelimme myös tiellä.

Löysimme hienoja puroja ja putouksia jotka johtuvat siitä että lumi sulaa aina näin sään lämmetessä, jolloin syntyy hienoja puroja ja putouksia. Tässä muutama kuvaa niistä:






Kuljimme myös rautatien ohi ja yllättäen huomasin junan valot horisontissa ja sieltä tulikin juna. Sitten otin äkkiä kameran esiin ja kuvasin pari kuvaa junasta ja raiteista:






Kuljimme myös metsän läpi monta kertaa. Kävelimme monellla luontopolulla ja seurasimme monia kylttejä joissa luki "luontopolku". Silti ei alkumatkasta paljonkaan aurinko paistanut kuvista tuli aika ankeita, mutta tässä kuitenkin pari:


Tässä jää oli hienosti muotoutunut aaltoliikkeen muotoiseksi ja hienosti taivas ja puut heijastuvat jäästä. Aika ihmeisämme olimme kun tälläiseksi oli jää tullut. Epäilimme että se johtui siitä että jäät olivat monissa kerroksissa ja ne olivat sulaneet eri aikoihin.




Loppumatkasta alkoi kuitenkin aurinko paistaa, vaikka sääennusteet lupailivat toisin. Kyllä sieltä sitten auringon paisteesta tuli aika hyviä kuvia:








                                                            Hauska oli kävelyretki, vaikka välilllä oltiinkin vähän eksyksissä.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Lähikuvaus

Tässä taas pari kuvaa jotka ajattelin että sopisi tänne. Ne ovat kaikki otettu pöydältäni eri esineistä. Harjoittelin vähän tuollaista "makro" toimintoa. Se ottaa läheltä otetut kuvat tarkaksi ja jättää taustan sumeaksi.

Tässä nyt sitten muutama kuva:



                                                                     Noppapurkki ja nopat molemmat ostin Tanskasta
                                   

Merirosvopistoolin piippu

 
  Pieni purkki lehtikultaa

torstai 20. helmikuuta 2014

Kuva sieltä toinen täältä

Tässä nyt on minun blogini, joka ei todellakaan ole vielä kummoinenkaan. Tänne sitten aion lisäillä kuvia silloin tällöin. Otan kuvia useinmiten ihan omalla kamerallani, mutta saattaa tänne joskus eksyä myös kännykällä otettuja kuvia. Otan kuvia luonnosta, tavaroista ja asioista tai joskus vaikka ihmisistä.

Tässä nyt alkupaloiksi sitten muutamia kuvia:



                                                                                        Taidekuva savupiipusta



                                                         
                                                                                        Talvista tunnelmaa


                                                             
                                                                                    Tervetuloa lukemaan blogiani!